tiistai 16. kesäkuuta 2009

epilogue

Eli epilogi. Mitä reissusta jäi käteen, kotiinpalaamisen yhteydessä? Hieno kokemus matkustamisesta yhdysvaltoihin, upeat maisemat, kokemus tuntemattomien ihmisten vieraanvaraisuudesta, ystävyydestä ja luottamuksesta. matkalla koettiin myös draamaa kaverin loukkaantumisen merkeissä. Tämän ikävän tapauksen takia jäi tällä kertaa Kanadan matka väliin. Onneksi John tulee kuulemma talvella moikkaamaan synkkää suomen kansaa. Rikun ja tunnan (Madventures) sanoin, oravanpyörästä lähteminen kannattaa, pitää välillä uskaltaa repäistä ja lähteä. onneksi itsellä ei oikeastaan koskaan ole ollut pelkoa matkustamisesta, tiedän lentoliikenteen turvallisuustilastot ja lontoo taittuu hyvin. nykytekniikan aikakautena ei maisemat tule pelkästään olohuoneeseen telkkarin kautta, mutta nykytekniikka mahdollistaa myös hyvät yhteydet maailmalla lähes jokaisessa äärilaidassa. kannattaa siis harkita, mitä nykyihmeiden välineitä tarvitsee turvaverkoksi. itselläni ei ollut puhelinta, mutta yhteydenpito hoitui hyvin miniläppärin ja wlanin avulla. langattomia verkkoja löytyy nykyään kaikkialta, pikaruokapaikoista lähibaareihin, josta muuten tätäkin jälkipuhetta kirjoitan. uskalla lähteä reissuun, tarkista lentoliput halvimpien lentoyhtiöiden yhteishaulla, niin säästät parhaassa tapauksessa jopa puolet lentomatkan budjetistasi. omat lennot edestakaisin akselilla helsinki-amsterdam-portland ja takaisin maksoi kokonaissummana 460 euroa. ei paha siis. kuvat ja videot joutuu lähitulevaisuudessa suurennuslasin ja sittemmin dvd-polttimen alle, jotta saan tehtyä matkakollaasin yli 8gb digitallenteista. seuraavaa kesää ja reissua eurooppaan odottaessa. interrail-lippuun säästäen. kiitos ja anteeksi, jos joku tuntee kateellisuutta, muistakoon sen, että jotain saadessaan joutuu usein luopumaan monesta muusta asiasta. itse tuhlaan rahaani tähän, joten jää luksusautot ostamatta. corolla kulkee, sekä miulla on vielä terveet polvet.

blogi loppuu tähän, kiitoksia seuraamisesta!

Epilogue then.. What did i end up with, after this 3 week journey? A wonderful experience from travelling into U.S. , great scenery, unimaginable hospitality and kindness from complete strangers, not forgetting their kindness and trust. also some elements of drama in form of my friend getting hurt in a accident. After this incident, we couldn't travel to Canada. But surely, i will see John during the following winter, for he loves the dark times amongst our happy headbanger-nation. In the words of Riku and Tunna (Madventures), dare to break your rutines and get out from the rat-race. i have never been too scared of travelling, also by being aware of the statistics of flight-accidents, also i haz mad skillz ät London. on this marvellous modern era that we live in, it is not only possible to enjoy the delights of wonderful scenic locations through your tv, but also makes communications possible, almost at any corner of our globe. so one might want to consider, what technologic gadgets to have as a safety-net on his/her travels. i personally didn't have a cellphone with me, but i managed to stay in contact with my mini-laptop and wlan-connection. wireless and open networks are everywhere, from restaurants to local bars, from where i am writing this text now. dare to travel, compare flight prices you could save huge amouts of money. my journey cost me only 460 euros, 2-way ticket from helsinki to portland, via amsterdam, not bad, eh? photos and videos are currently being selected and then burned to dvd, as i am planning to do a collection from over 8gigabytes of photos and videos. waiting for next summer and travelling europe. interrail-ticket and me, gotta save some money. thx, and sry, if some feels envy, remember, that as one gains something, he/she has to give something up also. i spend my money on travelling, so no luxus-cars for me. corolla runs, and i have still got a pair of good knees.

blog ends here, thanks for following my journey!

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

loppukaneetti

vika ilta. ei päästy kanadaa, ku juha telo ittesä. ei käyny onneks pysyviä vaurioita. sai samalla levätä pari päivää ja tehtyä viimehetken heräteostoksia. pyykit pesty kohta, kainalot tervattu ja kynnet lakattu. hienoa menoa. nyt laukut pakattu, rullalauta palasina lentomatkaa varten, joten homma kuosissa. keskiviikkona odottaa duuni, ei paljoa napostelis. auto on pakko korjata ja katsastaa, joten eipä tarvi miettiä mitä tekee parina tulevana viikonloppuna.

last night. didn't make it to canada, juha hurt himself. luckily no permanent damage. atleast we got a few days to rest before going back, also did some final moment shopping. laundry almost washed, armpits full of tar, and my nails painted. cool runnings. packed our bags, skateboard in pieces for the flight, so all thing are looking good. wednesday will be work, not really looking towards on it. gotta fix and inspect my car, so i have no problem on finding things to do on future weekends.

this will be my last blog before finland. peace out.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

paluumatka

matkalla takaisin oregonin puolelle, pysähdyttiin Zamora nimisessä pikkukylässä, josta lähdettäessä auto tuntui hieromasauvalta ja kuulosti helikopterilta. siis täris ja perkeleesti. luultiin että tasapaino on lähtenyt, tai rengaspaine vajaa jostain renkaasta. pikainen tarkistus seuraavalla huoltoasemalla paljasti syyn olevan vakavampi. renkaan pinta oli revennyt vaijeripunoksia myöten irti, noin neljäsosarenkaan matkalta. ilta oli jo pitkällä kahdeksan tienoilla kun tämä tapahtui, soittoja wallmartin rengasosastoille kahteen eri paikkaan. marketit on auki, muttei voi tehdä mitään, kun ei ole asentajia enää paikalla. vittu. vararenkaan jälkeinen tilannekatsaus osoitti, ettei apua löydy kun vasta seuraavana aamuna. onneksi huoltoaseman vieressä oli RV ja telttaleiri, josta löytyi tilaa, vieläpä matkan halvin paikka! 10 dollaria telttapaikasta, suihkut ja vessat, voi kyllä! teltta paikalle, kaljaa naamariin ja loput taco bellit massuun. kalssia, hampaiden pesua ja unta kuulaan. aamulla hevoskärrivauhia walmartin rengasosastolle, josta uudet nakit alle. walmartissa pyörähdys oli ihan ok, löytyi mansikkafantaa, mikä on helvetin hyvää, muttei sitä ollut kuin isoissa pulloissa, eikä ollenkaan lightversiona. pihalta ostettu no fear niminen energiajuoma veti pulssin pintaan ja tuli heti virkeä ja hyvä olo. matka jatkuu

on the way to oregon, we stopped at a small town of Zamora. When leaving from a gas-station, Volvo started to feel like a vibrator and sounded like a helicopter. mad shakes. we thought at first that our tirepressure was low or a balancing block from a tire was missing. a quick check at a gas-station proved things to be much worse. the steel binding of a tire had ripped open 1/4 of the side on one tire. since it was late, over 8 pm, when this occured, so we made a quick call to wallmart, to check if we could still get tires. 2 markets were open, but nothing could be done, since the mechanics had already left. fuck. after changing the spare, we realised that we had to wait for the morning, to get help. we were lucky to find out, that the gas-station had RV-camp and campsite, that had room, and for the cheapest rates ever! 10$ per night, showers and toilets, oh yeah! set up the tent, beer to the ol' pie-hole, and a light night-snack of leftovers from taco bell. more beer, washing teeth and getting some sleep. in the morning we set our course to wallmarts garage, at the speed of a amish horsecart. walmaart was ok, we even found strawberry fanta, wich is delicious, but it's only sold on big 2 liter bottles and no light version. bought a no fear- energydrink, that made me feel like a mole on meth. squinty eyes, rapid movement. but also alert, trip continues.

summa summarum

yhteenveto kaliforniasta. yllättävän samea ilma, aurinko pääsi paahtamaan vain muutamia tunteja ulkona ollessa. johtuuko se kosteudesta vai savusumusta, mene ja tiedä. hollywood walk of fame oli ihmeen huonossa kunnossa, osa tähtiä oli rikki kadussa, osa irroitettu ja osa tuntui olevan kahteen kertaan. eipä hollywoodin keskustassa mitään erikoista, capitol recordsin talon tunnistin heti, kuvasin tähtiä ja kävin vähän ostoksilla kavereiden kaa. postikortit lähetetty, toivottavasti tulee hollywoodin leima. venice beachilta ostin longboardin, kun olen sellasta aina himoinnu ja halvalla sai. muutama paita ja sillä hyvä, en oikein osaa ostaa tuliaisia. beverly hillsin linnamaiset talot oli aika ylimielisen kokoisia, rodeo drive muotiliikkeineen oli yllättävän lyhyt. ei näkyny kuuluisuuksia, mutta enemmän mielenkiintoisia persoonia venice beachilta aina hollywoodin katukuvassa näkyviin punkkareihin. on se kiva huomata, ettei kaikki mene MTV:n muotikuvan mukaan. silmät on nyt auenneet aika monessa suhteessa, matka on ollut kokemuksena tosi antoisa. niina oli mukava ja olen tosi kiitollinen, että päästiin hänen olkkariin haisemaan. uusia ruokakokemuksia voin kehua sen verran, että kaliforniassa toimivan in'n'out-ketjun hampparit oli lähes tuen grillin lättyjen veroisia. ranskiksista ei ollu oikei mihikää. jack in the boxin sisäfilepihvillä varustettu burger vei kielen mennessään, tosin en vieläkään tajua melkein litran limppareiden järkiperäisyyttä. onhan se toisaalta hienoa, että saat joka paikassa kaadettua juoman itse, jäillä tai ilman. ja lisää saa hakea vaikka kupin täyteen lähtiessä. hollywoodiin mentäessä näkyi tosi hurjan oloinen kolari, 3 autoa aika rapeassa kunnossa. tapaus oli juuri kait sattunut santa monica avenuella, koska viranomaiset tulivat vastaan vasta ohittaessamme paikan. compton ei ole yhtä hurja mesta kun 90-luvulla, itse ajeltiin inglewood lanella ja tuumailtiin mestaa. onhan los angeles aika iso kaupunki, jos laidalta laidalle ajaminen kestää 1.5 tuntia. siis monikaistaista tietä, ei lähiökatuja.


summarum from california. amazingly clowdy air, sun was shining for just a few hours when we were outside. is it because humidity or smog, go figure. hollywood walk of fame was odd to see in such a bad condition, part of the stars were cracked in pieces, part taken off and some felt like there were 2 of a kind. nothing special to see in hollywood, capitol records building i recogniced right away, took pics of the stars and went shopping with friends. postcards were sent, hopefully those get mailed from hollywood. bought a longboard at venice beach, always wanted one of those, got it quite cheap too. a couple of shirts and that's it, i suck at buying gifts to friends. beverly hills houses were excessively large, rodeo drive in length surprised by it's shortness. no celebrities there, but more interesting and personal looking people, from venice beach to hollywood and its punkrockers. it is good to see that not everyone dresses according to MTV. my eyes have opened now, in many aspects, trip has been a enlightening experience. niina was a very nice and i am extremely grateful for her to let us stink up her livingroom for a couple of days. as for new foodexperiences i can recommend an exclusive franchise in california, in'n'out, that serves burgers almost as delicious as Tuen grilli in Lappeenranta. fries were shit. jack in the box and it's sirloinburger was the best, but i still don't get the idea behind their almost a 1liter cup of soda. on the other hand, it's great, that you can pour plenty of drink of your choise, with ice or without. and you can get a refill when walking out. as we went to hollywood, we saw a 3 car accident there, and atleast 2 of them were totalled. a recent event, i guess, since there was no cops or firemen at the scene, as we went further on santa monica bv, they started to arrive. compton isn't so fierce as in 90's, we drove along inglewood ln. and wondered around L.A. it seems to be a nice and big city, i heard that it can take 1½ hours to drive from side to side, on a 4 lane highway, not through the suburbia hell.

lauantai 30. toukokuuta 2009

kaliforniaan, päivä 3.





matka jatkuu, vikaa päivää. lähtö punapuumetsän keskeltä tuotti krapulaisen olon ja hienoja kuvia. on ollu kyllä ilo olla elämäni pisimmällä yhden maan ajomatkalla 3 päivää telttaillen ja viettäen koko aika 2 muun ihmisen kanssa. tätä kirjoittaessani on jo kolmannen päivän ilta, matkantekoon alkaa jo turtua, mutta ei se haittaa. ohitettiin sumuinen san fransisco, oikeastaan ei harmita pätkääkään sen jääminen taustalle, kun tietää mikä odottaa. paljon viinitarhoja ja nurmipalovaroituksia, ystävämme Smokey the Bearin muistuttamana. ilta tosiaan on laskeutunut ja juhan kaa vedetty puoliks yksi 40 unssinen. cathleen ajaa, joten matka taittuu turvallisesti van halenin musiikin soidessa.


trip continues, for the last day. leaving the redwoods brought along a hangover and some great pictures. it truelly has been a delight to be on this roadtrip, one country, 3 persons and camping between the travelling. as i write this, we have been on this trip for 3 days, getting kind of used to this travelling, but no matter. passed by a foggy san fransisco, no matter that we didn't see it for long, thinking about where we are going. lots of wineyards and forestfire warnings, given by our friend, Smokey the Bear. evening has been here for a while and drank half of an 40 ounce with juha. cathleen has been drivin, so we travel with a trusted driver, been listening to some van halen.

kaliforniaan, päivä 2.








lähtö aikaisin aamulla, suihku ja aamupala retkikeittimellä. freesi olo ja matka suuntana kohti san fransiscoa. matkalla nähtiin jättimäisiä punapuita, joista saatiin aika hienoja kuvia. lisää hienoja merimaisemia myös, taustakuvia riittää siis tietokoneeseen. kohti san fransiscoa pysähdys bensaa varten tuppukylässä nimeltä Orik, jossa oli kuumottava bensaasema. yksi ainut pumppu koko kylässä ja sekin oli vuodelta miekka ja kilpi. yöksi päästiin kustomoidun matkaradion säestyksellä punapuumetsässä sijaitsevaan leirintäalueeseen. yö oli jo laskeutunut, joten aamulla tulee ihmeteltyä varmasti puita ja otettua leiristä kuvia.


woke early in the morning, shower and breakfast with a propane heater. feeling fresh and towards to san fansisco. on the way we saw some giant redwoods, from wich we got some pretty sweet pictures. more pics from the seaside also, desktop-material also. on the way we found out that the town of Orik has just one gas-station that works, pretty awkard place. one gas-pump from the era of shield&sword. at nightfall we seeked a campsite, assisted by the sweet sounds of our travelling-radiostation. laptop->fm-transmitter->car radio. found a sweet spot when it was already night, so in the morning we will see all of the trees in daylight, maybe even take some pics.

kaliforniaan, päivä 1








matka alkoi aamulla kello 10:30, juhan porukoilta suoraan kohti cathleenin kotia. tyttö kyytiin, valitusta liiallisesta tavarasta, liiat pois ja menoks. naiset. :D sieltä suoraan kohti byway 101 tielle, joka vei meidät kohti pohjoista, jossa näimme maisemia legendaarisesta Arkajalat-leffasta. pienen lenkin tehtyämme pääsimme takaisin etelän suuntaan vievään 101 tiehen, josta taivalsimme cannon beachille, jossa edellämainitun leffan loppukohtauksessa näkyvälle rannalle. vaikuttavat maisemat, kuvia tulee ohessa. nopea voileipä naamariin bissen kera, takaisin autoon ja hurjaa kyytiä kohti etelää. nopea maisemavilaus devils cauldronilla, joka on vuoroveden tekemä onkalo kalliossa, hienoja kuvia kyseisestäkin mestasta. pysähdyttiin syömään merten antimia newportissa, muut otti osterisoppaa ja juha lisäksi katkarapuvoileipää, itse tutut fish and chips, paikallisittain. pienen maustamisen jälkeen oikein maukasta. koska oli jo ilta, päädyttiin ratkaisuun lähteä huoltoasemalle tankkaamaan auto ja hakemaan muutama olut, itse otin 40unssisen, eli päälle litran bissen 7.5% olutta. hyvää kun teurasporsas. hammerzeit, notski ja unta. teltta pystyssä, ihan se normaali, senkii pervot...

trip began at 10:30am, from juhas parents directly towards cathleens home. girl to the car, complain about excessive luggage, extra crap off and on our way. women. :D there on we went directly to byway 101, that took us up north to the location, where we could see scenery from the legendary Goonies-movie. after a small detour, we made it back to 101 heading south. heading wouth, we took a turn to cannon beach, where we saw the beach from the endinscene. same movie. impressive scenery, loads of pictures to be posted. a quick sandwitch to the face-hole lubricated with beer, and hauled ass to south. also made a quick scenic stop at devils cauldron, wich is a hole in the cliffs, made by tidal water. loads more fine pics. stopped to eat at newport, others had clam chowder, juha also with a shrimp-sandwich, i had a familiar dish of fish and chips, local style. after a fine tune-up with malt winegar and lemon, it was wery tasty. and after all it was already a night, we decided to go to get gas and beer. had a 40 ounce, more than a liter of beer that is. vol 7.5% good as a slaughtered pig. hammertime, campfire and sleep. tent is up, a normal kind, you perverts...

tiistai 26. toukokuuta 2009

huoltopäivät, sori

noniin, tässä on oltu pari päivää kirjoittamatta, aika normi settiä täällä. korjattiin juhan isän kanssa matkailuauton syyläriä, tai asennettiin paikalleen oikeastaan. sitten käytiin kotibileissä, nukuttiin nojatuolissa, syötiin grilliherkkuja. nyt hyvän yön jälkeen aletaan kohta korjaamaan juhan pickup-autoa, vaihteiston ja kytkimen vaihto edes. keskiviikkona kohti californiaa, lisää silloin.

so now, been off for a couple of days, pretty calm here. been fixing juhas dad's rv, installing the radiator. went to a bbq-party, slept on a chair, ate bbq. now after a good nights sleep gonna fix juhas pickup-truck, transmission and clutch are to be changed. on wednesday towards california, more then.

perjantai 22. toukokuuta 2009






hujaa, olipas hieno, joskin helvetillisen kuuma päivä. lähkähtyminen oli pariin otteeseen lähellä, onneksi ei tullut mittään kummempaa, vettä kului. yhden aikoihin mentiin räiskimään haulikolla savikiekkoja. paikalta löytyi jonkun tuoma hajalle ammuttu läppäri, joka sai runtua tunteella. juhan ja oman hienon laukauksen jälkeen näyttö oli hyvin ilmastoitu. sieltä matka jatkui ammusten huvettua kohti suurta dyyniä, josta sai hienon panoramakuvasarjan, 360 astetta ja kaikki. matkalla näkyi oheinen lääninvankila. hiekka poltti kenkien pohjan läpikin, niin infernaalisen kuumaa siellä oli. kuuman dyynikävelyn jälkeen kävästiin elämäni ensimmäisellä uinnilla järvellä, joka sijaitsi tosiaan keskellä autiomaata. hieno päivä, lisää nesteitä.... :P


this was a eventful, but a infernally hot day. i almost passed out because of the heat, fortunatedly i lasted the trip though, by drinking alot of water. after 1pm we went to blast a few shots with a shotgun, shot claypigeons at a laptop, that someone had bringed there. boy did me and juha give it hell... after a couple of shots, it had a well-ventilated screen. from there on, we travelled to the great dunes, where i got a very nice 360 degree panorama-picture. on the way we saw a local state pen. sand felt hot even through the bottom of my shoes, it was that damn hot. after a hot dunewalk, it was time for another first experience, a swim at a desertlake, that was in the middle of the dunes. nice day, more liquids... :P
saatua täydet yöunet on kiva temmeltää. juopottelukshan tää menee, kun on niin kuuma ettei mitään voi tehdä ulkona. 80 fahrenheitiä ja lisää tulee joka päivä. saispahan hyvin rusketusta, jos pystyis olemaan ulkosalla. kalja on halpaa ja tuli korkattua uusi ystävyys Domino's Pizza leipätikuilla. makeaa leipää kanelilla. hyvää ja lihottavaa, palaan varmaan tuskasen paksuna tältä reissulta :D luvassa kuuma päivä ulkona ja pohjoisamerikan suurimmat hiekkadyynit!


after a good nights sleep it's fun to roam around. been drinking kinda heavily, when it's so hot outside, that you cant really stay out that long. 80 fahrenheit and more every day, would atleast tan well, if i was outside. beer is cheap and we had Domino's Pizza with breadsticks. sweet bread with cinnamon. good and fattening, must be bloated after i get back. :D today we will spend a hot day at the largest sand dunes in the entire north america!

torstai 21. toukokuuta 2009









Tultiin pitkä ajomatka läpi Blue Mountainsin vuoriketjun läpi, aloittaen joen ylityksellä Washingtonista Oregoniin. Suuntana oli länsi ja maasto alkoi muuttua Oregonin puolella puuttomaksi, lämpötilojen noustessa. Nähtiin kukkuloilla sijaitsevia tuulimyllyjä, joita rakennetaan lisää jatkuvasti. Sain yhden jättimäisen siiven kuljetuksen videolle, joka tulee varmaan laitettua jossain vaiheessa Youtubeen. Biggsin pohjoispuolella, joen jälleen ylittämisen jälkeen, Juha ajoi yllärinä yhteen kolmesta paikasta, missä on täydellinen kopio Stonehengestä. Siis toimiva versio, tällä kertaa jykevyyden takia tehty betonista. Eipähän pääse eroosio kuluttamaan.Sieltä matka jatkui tasaisen harmaasti läpi vuorimaisemien ja kukkulaisen autiomaan. Isoja peltoja ja paperiyhtiöiden puunkasvatusplantaaseja lukuunottamatta vain kukkuloita.Illalla saavuttiin Brandonin luokse, josta lähettiin sitten käymään kaupassa nimeltään Pauls. Kaljaa, kuten saatoitte arvata. Ilta pizzaa syödessä ja kalsseja kitatessa. Aamu on koittanut, itseasiassa on jo puolipäivä, pari kaljaa kaatui heti aamusta. Suihkun virkistämänä ja pizzaslaissia myöhemmin on aika virkeä olo. Illalla jatkuu, moroo!

We came a long way through the Blue Mountains, starting with a crossing of the river between Washington and Oregon. We were headed west and the terrain started to change as we entered Oregon territory, due to warmer terrain. We saw some windmills at the hills, that were built more and more constantly. I managed to get a video of a truck transporting one wing, so i will propably put it on Youtube. Northside of biggs, after crossing the river again, Juha suddenly drove me to a location, one of three on earth, where they have a perfect replica of the Stonehenge. An actual working version, this time, for erosion and to be solid, made of concrete. From there we continued through the hills and saw mostly wheatfields and some trees planted by the papermills. Mostly hills after that.In the evening we arrived at Brandons, where we went to a local market called Paul's. Yes...BEER.. as you might have already guessed. After a night of pizza, beer and alot of stories and having fun. Morning has come in Boise, at 12 noon, i have already had 3 beers and a slice of pizza for breakfast, feeling pretty good. More later on, cya!

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Aamupalat syöty







Kahvia, mehua, kananmunavoileipä juustolla ja kalkkunalla, pari bratwurstia. Nälkä lähti, samoin Juha...siis nukkumaan. Matka jatkuu myöhemmin.

Coffee, juice, eggsandwich with cheese and turkey, couple of bratwursts. Hunger went off, so did Juha...to sleep that is. Travelling can wait.

Pictures from yesterday.

tiistai 19. toukokuuta 2009

kotoinen päivä..

tänään kaupunkikierroksen jälkeen suoritettiin mm. autonkorjausta, tehtiin takajarrujen ilmaus, jota seurasi öljynvaihto ja rengaspaineiden tasaus. kaikki suoritettiin ukkosen uhan alla. mut pieni sade ei suomalaista sulata. kävin ehkä hulppeimmassa matkailuautossa ikinä, kuinka monessa on kylpyamme, kiinteä mikro, uuni, parisänky, 2 telkkaria, 2 radiota ja jääpalakone, sekä tietty pöytään integroitu tehosekoitin? sen jälkeen saunaan, jonka jälkeen pääsi suoraan syömään. Juhan veli odotteli telkkua katselemassa meitä ruokaseuraksi, jolloin syötiinkin sitten maissia, riisiä, sitruunapippurilohta ja salaattia, ruokajuomana olutta ja valkoviiniä. ruoan jälkeen näkyi läheisellä niityllä pari kojoottia, joiden perässä seurasi peura pienen vasan kanssa. mukava ilta kaikenkaikkiaan. nyt valmistaudun nukkumaan aamua varten, huomenna paljon matkaa edessä.

today after the citytour, we did some maintenance on the volvo, including some bleeding of the brakes, oil change and checking the tire pressure. all done in the middle of the occational threat of rain. but a little amount of rain won't melt us finns. also i visited the most luxurious RV ever. how many have been in a one, that has bathtub, microwave, huge bed, 2tv's, 2 radios and a icemaker, not to mention a blender integrated to the counter? after that, into the sauna, followed by a nice dinner. Juhas brother was waiting us to join us, as he killed time at the TV, when we were in sauna. For dinner we had corn, rice, citronpeppered salmon and salad, drank some beer and white wine. after the meal, we saw a couple of coyotes, followed by a deer with a small baby deer.nice evening in general. now getting ready to sleep, tomorrow we have a big journey ahead of us.

Camas, Washington/ Vancouver, Washington

Tänään herättiin viideltä, syötii aamupalaa. Saatiin jotenkii herätettyä Juhan isä ja auton papereita nivottua kasaan, lähdettiin keskustaan. Keskustassa Camasissa, joka on pieni kylä, sain nostettua 200 dollaria ja päästiin lähtemään katselee maisemia. Ensimmäinen etappi olikin Juhan vanha duunipaikka, metallipajaan, joka tekee sairaalakalusteita. Siellä nähtiin vanha työnantaja, esimies ja duunikavereita, ihmeteltiin paikallisia CNC-koneita ja metodeja valmistuksessa.

This morning, we woke around 5am, then ate breakfast. Managed to wake Juha's dad and collected some car papers...then we were of on our way to the town. In Camas, i withdrawed 200 dollars and we went sightseeing. First stop was Juha's old workshop, that makes hospital equipment. There we saw his old boss, supervisor and some co-workers, wondered about CNC-machines and methods of manufacturing.

Sieltä matka jatkui kohti Taco Belliä...voe helvettiläinen. Eka purasu jostain Taco Supremesta ja silmät laajentu, hymy alko... pitänee jatkossakin käydä mättämässä siellä. Käytiin paikallisella ostarilla, jossa selvisi, ettei paikallisista kännykkäliikkeistä löytyisi halpaa luuria ilman liittymää...eikä sitä sais kierrettyä sit toiselle simille. Pitää kattoa jostai joku käytetty halpis, jos sellasta vastaan sattuis tulemaan. Maisemakierroksen jälkeen päätettiin tulla vaihtamaan kuivaa vaatetta, pelaamaan SNESillä ja juomaan kalssia. Vitun sade...

From there we drive to Taco Bell... Deary me... First bite of a Crunchy Supreme made my eyes go as wide as plates, and i started to smile like i was insane.. i AM going to eat there from now on. trust me. Also went to a local mall, checking out cellphones, not gonna buy, unless a cheap used one pops up somewhere. After sightseeing we decided to come back to change dry clothes, play SNES and drink beer. Fuckin' rain....

Lentopäivä...



Matka jatkui tänä aamuna kello neljän aikaan 18 päivä, Andre hieman erehtyi luulemaan olevansa autobahnilla... :D kovaa menoa saavuttiin siis helsinki-vantaalle. Saavuttuamme tehtiin check-in automaatilla melkein lopuun, sen kaaduttua henkilökunnan avustuksella loppuun. Matkaliput kourassa kohti Amsterdamin koneen porttia. Kone saapui, nuokuttiin siellä vaihtelevalla menestyksellä. Unta ei vielä tullut tarvinneeksi. Amsterdamin kentällä huomasin olevani suht vireässä kuosissa ja että kiireiseksi luulemamme lentoaikataulu olikin suhteellisen rento, peräti kaksi tuntia aikaa oli taiottu lisää. Vaikka aikaeroa onkin pari tuntia, ei silti lento pitänyt paikkaansa, vaan oli noin 15 min myöhässä.

Ajan kuluksi käytiin sitten kasinolla vetämässä kalssit, 4.6 euroa kappale, joista päästiin mystisesti silti voitolle. Pelasin 50 senttiä Mata Hari pelissä, jolloin voitin 15 euroa :D aika hyvin. Nyt nukuksin ja kattelen inkheart-leffaa ja nautin lentoyhtiön hollantilaisia ruokia ja juomia. Hieno maa. penkit sais olla kanssa sitä americanaa, perse ja jalat puutuu ahtaan tilan takia... Tulli vähäsen jännittelee, mut ekat kyselyt on jo tehty, ei ollu pahoja.



Travelling continued early at 4:00 on 18'th, Andre mistook the road as autobahn... :D so we arrived in a hurry to Helsinki-Vantaa. Once there, we finished the automated check-in almost trough, and after it crashed at the final stretch, finished it manually with airport staff. Tickets in hand towards the right gate. Plane arrived, and we napped ocationally, results did wary. Sleep was not an issue yeat.

At Amsterdam airport i felt pretty awake and the flightschedule proved to be looser than we estimated, two hours, to be exact. With 2 hours of timedifference, flight was still about 15 minutes late.
As we killed time, we decided to go and have some beers at a casino, 4,6 euros a pint,at we managed to even off mystically. I decided to play 50c on a Mata Hari-game, where i won 15 euros. :D pretty well.

As i wrote this part of the text, i was on an airplane, watching Inkheart-movie and enjoying airlines dutch snacks. Great country. Seats should be a bit more "americana", my ass and feet get numb in a place like this... Customs are an nervebreaking thinkg, but since the first questions were made, i don't think that is an issue.




Vihdoin perillä. tullissa kesti yllättävän vähän aikaa, huolella mietityt paperit ja
sormenjälkiskannauksen ja kuvan oton jälkeen nidottiin maastalähtölappu passiin ja matka pääsi
alkamaan Portlandin kentältä. Juhan vanhemmat tuli hakemaan, käytiin kotimatkalla rautakaupassa ja tänne perille päästyä, saatiin perunasalaattia ja megakokoiset voikkarit. Koitettin valvoa, mutta leffa ja olut teki täydellä mahalla tepposet ja nukahtelu alkoi. Tai sitten Superman returns on vaan helvetin tylsä leffa :D Suihkun jälkeen täällä käydessä nukkumaan, kello on suomessa 3.50 ja paikallista aikaa noin 5-6 päivällä, ei älli pelaa, eikä jaksa etsiä kelloa. Suurenmoisen
vieraanvaraista sakkia, iso kiitos näin verkon kauttakin. Öitä!

Finally here. In customs, i got past relatively easy. Documents were filled properly, and after a
quick digital image and fingerprint-scan, they stapled the departure-part of visawaiver to my
passport. Juha's parents came to pick us up, and on our way to their house, we stopped by at a
hardware-store. As we got here, Juhas mom gave us some gigantic sandwiches and potatosalad. As we tried to stay up untill the evening, we failed miserably. With a full stomach and watching a movie, while drinking beer, we started to doze off.. Or then Superman returns is just a damn boring movie!

Just took a shower, gotta sleep..Juha went already. Clock should be about 3.50 in Finland, locally
about 5-6 pm, too tired to think or find the correct time. Wonderful people, overwhelmingly friendly, a big thanks on the webs also. Night!

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Junamatkalla helsinkiin:etappi1 takana!


Pääsin vihdoin arpomisesta eteenpäin, sain pakattua kamat kiireettömästi ja lähdettyä matkaan. Junamatkalla seuraan lyöttäytyi jo Lappeenrannan asemalta vanha tuttu, joka lähtikin sitten meikäläisten seuraan ravintolavaunuun. Matkaseuraa oli runsaasti, joten aika kului nopeasti. Päästyämme Helsinkiin, Juhan kaveri tulikin aseman toiselta laidalta mukaan ja käytiin tempasemassa sitten parit läheisessä puistossa jälleennäkemisen iloksi.





Tällä hetkellä ollaan juuri nukkumaan käymässä, tosin vain muutamaksi tunniksi. Andre ja Sanna tarjosi iltapalaa ja päästään parin tunnin päästä erääseen kriittisimmistä vaiheista. Eli väsynyttä sekoilua Helsinki-Vantaan lentokentällä! E-lippujen lunastamista ja matkatavaroiden kuittailua. Nyt mie alan kattelee Madventuresia. Ööt!

I finally got over the fuzz of packing without any hurry, and we got off on our way. On the traintrip we had company from Lappeenranta station by an old friend, who joined our company on a restaurant-cart of the train. With plenty of enjoyable company, time went past really fast. After arriving to Helsinki, Juha´s friend came from the other side of the station to join us, from where we moved to a scenic park to enjoy a couple cold ones to celebrate this merry meet amongst old friends. At the moment, i am ready to sleep a couple of hours. Andre and Sanna offered us a place to sleep and eat, and we are ready to enter our first critical mission. Tired frustration at Helsinki-Vantaa airport! E-tickets have to be claimed, and luggage checked in. Now i am off bed and to watch some Madventures. Night!

lauantai 16. toukokuuta 2009

randomia käyttäytymistä taas... huoh

elikkäs, ilta meni suht rauhallisesti ja hyvissä merkeissä siihen asti, että aattelin lähteä parin selväpäisen kaverin kanssa ulos paikallisesta intiaanien rituaalimenoissa käyttämän kuvioidun puupaalun nimisestä baarista ulos. luottamus henkilökunnan ammattitaitoon oli korkealla, vaikka en nähnyt kaverin väittämää "pahoinpitelytapausta". Tälläsiä tapauksiahan sattuu, ihan huomioiden baarien asiakkaiden kunnon ja illan myöhyyden aiheuttaman arjen sankarien taisteluväsymyksen. Ikävä kyllä, kyseinen mielikuva sai uutta kontrastia poistuessani kyseisestä baarista. Tuttuni, huomio! ei SYDÄNYSTÄVNI, saati KAVERINI, veli....siis veli..ihan normi jamppa, naamatuttuja kyrpiä mm.paintballympyröistä, sai kuulemma tutun mukaan narikan lähellä juodessaan tuoppia loppuun käden kurkulleen. Ulos heittäessä selvitys moiseen kuristustoimeen oli "koitti heittää tuoppia". Itse kun tilannetta en nähnyt, en lähtenyt moista kommentoimaan.

Kyseisen tutun veli kertoi sitten tilannetta tiskillä, kunnes kyseisen ravintolan työntekijä tuli ohikävellessään kysymään "mitäs sanoitkaan?". Ihmettelin asiaa ja aattelin, että kyseessä on vain yksittäinen tapaus, kunnes uloslähtiessä kaveri kyselee portsareilta, mikä laki antaa pahoinpitelyyn oikeuden... Samalla huomasin, että aiemmin näkemäni portsari kävelee portaat alas ovelle ja kurottuen parioven ulkopuolelle, tuuppaa tuttuni veljen kaulan alapuolelle työntämällä oven ulkopuolen vasempaan laitaan. Siis täysin saattamattomasti, eli jos kaveri ei olisi pitänyt kahvasta kiinni vasemmalla kädellään...kukas olisi ottanut vastuun? Olen yleensä todella suvaitsevainen ihminen, tietäen alan työntekijöiden ja firmojen omistajien stressin... mutta jos kukaan ei ota palautetta vastaan, en kyllä myöskään ole vastuussa töykeyksien vastaanottajien toimista.....

torstai 14. toukokuuta 2009

aaaa, viimehetken verkkotesti!




dodii, kenttätesti viimeisinä päivinä tässä. eli iltavuoro huomenna, tänään tässä vetämässä kalssia ja jukka tulee just tähä. tulikii just ku kirjotin, hiiohoi! tässä testailen samalla kuvan lähetystä wifi yhteydel.

yarr, fieldtesting on the last days. tomorrow i have a evening-shift, currently drinking with friends and jukka is about to arrive here. as i wrote this, he arrived, ahoy! also testing picture uploading.

torstai 7. toukokuuta 2009

tilannekatsaus/status check

seuraavat asiat plakkarissa:

-turvaselvitys lähetystön sivulla
-passi kuosissa, päiväystä riittää
-kohtuullinen mielenterveys
-sekä fyysinen kunto
-matkaseuraa korjaamassa erheitä
-sotilassäkki kamojen roudaamiseen, en tarkota huumeita
-läppäri
-12v laturi siihen


hommattavia:

-verkkovirtaan adapterin kera
-laturi kännykkään, sekä tietty se luuri

ja silti vielä puuttuu ne perkeleen blogikuvat!


och samma på engelska!

things taken care of:

-security clearance done at the U.S. embassy website
-passport with lots of days left
-moderate state of mental health
-and physical also
-travelcompanion to correct me
-military-bag, to haul stuff, not drugs!
-laptop
-charger for it, 12v


hommattavia:

-house charger, for 120v and adapter
-charger and a cell-phone

the blog-pictures are still missing, goddamn'!

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

auton hitsailua, oonpas sankari.

auton takavasen rengaskaari oli mätä ulkopinnan pokkauksesta. rälläköity nyt vanha pois ja hitsattu uutta tilalle. massat sisällä ja lisää mätetään porvoon mitalla. sit pinnan pohjamaalaus, hionta, paklaus, hionta, maalaus ja sillee. kesällä katsastukseen murheitta. noei, 3/4 osaa vielä tekemättä. yks reikä kontissa ja etukaari vaihdettava. onneks sen löytää parhaalta osatoimittajalta, eli romuttamolta! :P

my car was rotten to the core... atleast from the left rear wheelcover. anglegrinder and precision working later, welded a new part as replacemet. rust-prevention/sound-absorving mass added to inside and more will be pored in by the gallons. then basecoating, sanding, filler, 2nd sanding, paint, and so on. to the yearly inspection at summer, without a worry in my mind. well, not quite... still 3/4 places to cover on those tasks. a hole in the trunk, and a frontcover of the tire later....i'll be ready. luckily i will get a replacement from my local supplier, the junkyards! :P

perjantai 1. toukokuuta 2009

vappu

mites se, sammuin olterii. väsymys pilas kekkeröinnin. so not, säästyipähän rahaa. joten tänään virkistäydyttyäni teen autoremonttia. tai valmistelen sitä huomiseksi. katsoo nyt vähän oloja. en kyl käännä tätä englanniks. tai no jos iha vähä. nyt pitää rapeltaa.peltihommat pitäis saada kondiksee tänä pitkänä viikonloppuna, ettei jää sit katsastuksen ajaks heti reissulta palattaessa. vähän pelottaa myös sikainfluenssa. toisaalta kunnon liskoissa taas pelottaa vaikka oma peitto.

jaahas, takas sängyn alle syömää muroja laatikosta...


hangover, maybe fixing car today, maybe tomorrow. i dunno.must get it done before the trip, so the yearly inspection doesn't bother me during the trip. scared as shit of the pig-influenza, but in a moderate hangover-paranoia, your blanket could be scary too...

back to under my bed, eating cerials outta the box....

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Korttihuolia.

Musse sit hukkas pankkikortin ja kuoletti sen nohevana poikana. Aamulla se löyty lompsasta :D voi lol. toivottavasti tällästä ei satu tien päällä. kebabilla juuri tässä, kenttätestiä suorittamassa wlanin suhteen. verkkoja on saatanasti, Kemal tuli just neuvomaan, miten Barutin sisäiseen verkkoon pääsee. mukava heppu.

Musse lost his creditcard and while intoxicated, our brave warrior had it cancelled by phone. just to find it in the wallet in the morning. oh lol. hopefully this kinda events won't happen on the road behind the big lake. while eating a kebab, performing some field experimets on wlan-capabilities. shitload of networks, Kemal just arrived to tell me, how to sign in Barut's inner network. nice fella.

Musavaras over and out! *nom nom nom* :P

maanantai 20. huhtikuuta 2009

LähteeSaapuuLentoMistäMihin
06:45 18/508:15 18/5KL1164HelsinkiAmsterdam
10:30 18/511:50 18/5KL6091AmsterdamPortland
12:05 8/607:20 9/6NW764PortlandAmsterdam
13:15 9/616:45 9/6KL1169AmsterdamHelsinki

lentoaikataulut muuttui siis, nyt tietää ainakin lähiomaiset lentojen numerot, että voi seurata missä menee ja milloin.

flightschedules have changed a bit, at least now relatives will know the filght numbers, so they can follow where and when we are at the times during flights.

Booya, Grandma!

Noniin, sain vihdoin aikaseksi alotettua tämän blogin kirjoituksen, kiitos siitä iltavuoron suomalle pitkään venytetylle aamuheräämiselle. Teetä ja hidas herääminen. Matka alkaa siis lähestyä, aikaa on 2 päivää vaille kuukausi... Alkaa hieman jo korventaa, mitä unohtuu ja onko kaikki asiat varmasti kuosissa. Rikosrekisterinkii kerkeää vielä hommata :D Nyt menen mainostamaan tätä hienoa ajatusripulia tonne Facebookin puolelle.

Tulevissa teksteissä esitellään:

-Matkaseurani Juha.
-Reittisuunnitelma, ehkä kartta reitistä.
-Kuvia varustuksesta blogia, matkustusta yms. varten ja meistä ennen lähtöä.

Well now, i finally got started on this blog, thanks to the long and relaxing waking-experience, allowed by evening-shift at my work. Some tea and a slow awakening. Journey is beginning to be close, 2 days less than a month... I am beginning to get anxious, about what i forget and is everything allright. I still have plenty of time to get my criminal record started :D Now i must go and spread this fine thought-diarrhea to Facebook.

Following blogs will introduce:

-My travel-compadre Juha.
-Our travelroute, maybe even a map of it.
-Pictures about the equipment for maintaining this blog, travelling etc. , also from us before leaving.